Erilaiset salaliitot

Posted: huhtikuu 4, 2011 in Salaliitot

Lincoln (Vas) Kennedy (Oik)

Maailman todellinen valtarakenne

Maailmaa ovat hallinneet salaseurat koko tunnetun historian ajan. Poliitikot ovat vain ostettuja sätkynukkeja, joiden tehtävä on tanssia sävelmän tahtiin. Omille teilleen lähteneet palautetaan nopeasti ruotuun lahjomalla, uhkailemalla ja viime kädessä salamurhaamalla, kuten kävi Lincolnille ja Kennedylle, joita molempia yhdistää sama kardinaalivirhe eli rahajärjestelmän toimintaan puuttuminen. He kumpikin yrittivät rahavallan palauttamista kansalle ja taloudellisen orjuuden lopettamista. Kennedyn epäillään aikoneen myös ufosalaisuuden paljastamista.

top-5 vaikutusvaltaisimmat salaliitot maailmassa

Maailmaa hallitaan kulissien takaa monien toisiaan vastaan kilpailevien valtaryhmien toimesta. Valta ei siis suinkaan ole yksissä käsissä, vaikka vaihtoehtoinen media yleensä niputtaa nämä salaseurat yhdeksi nipuksi Illuminati-käsitteen alle. David Wilcock on listannut viisi kaikkein voimakkainta ryhmää, jotka voidaan tiivistetysti esittää seuraavasti:

Illuminatin logo 1-dollarin setelissä

1. Ryhmä 1A: Rothschild-suvun johtama Illuminati. Illuminati syöksi vallasta eurooppalaiset kuninkaalliset ja otti hallintaansa suurimman osan Euroopan vallasta ja taloudesta. Se kontrolloi myös Amerikan keskuspankkia Federal Reserviä. Se kontrolloi ja hallinnoi amerikkalaista ”vasemmistoa” demokraattisen puolueen kautta. Ryhmittymä on pääsääntöisesti kaukasialainen, vaikka Rothschildit ovat juutalaisia. Illuminati nojaa vahvasti mysteerikoulujen, muurareiden ja salaseurojen opetuksiin sekä luciferiseen uskomusjärjestelmään. Illuminati uskoo Luciferin olevan väärinymmärretty hahmo eikä suinkaan Saatana tai paholainen.

Illuminatilla on hallussaan tietty määrä maanulkopuolista teknologiaa ja sopimuksia negatiivisten ET-ryhmien, kuten Anunnaki, kanssa. Heillä on kuitenkin paljon vähemmän teknologista tietämystä ja laitteita kuin kilpailevalla New World Order, uusi maailmanjärjestys, -ryhmällä.

Heidän suunnitelmiinsa kuului hallittu maailmantalouden romahduttaminen, joka saisi 1920-luvun suuren laman näyttämään piknikiltä puistossa, mutta sodassa kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, joten viimeaikaisessa talouskriisissä he ovat joutuneet ottamaan vastaan takaiskuja ja yrittävät nyt epätoivoisina estää tilanteen karkaamisen lopullisesti käsistä. Heidän yhtiönsä – isot pankit, sijoitus- ja vakuutusyhtiöt ja vastaavat – ovat menettäneet merkittävästi toimintakenttäänsä.

Vuoden 2008 presidentin vaaleissa Illuminati ajoi valtaan Hillary Clintonia. Kun Obama nappasi ehdokkuuden Hillaryltä, tuli Illuminati niin epätoivoiseksi, että itse Lady de Rothschild astui julkisuuteen arvostelemaan Obamaa kehottaen kansalaisia äänestämään vastapuolen McCainia.

Illuminatin keskeisimpiin jäseniin kuuluvat ns. pääkomitea (committee of 300) johon kuuluvat

– Hollannin kuningatar Beatrix
– Hollannin prinssi Bernhard
– Yhdysvaltain keskuspankin johtaja Alan Greenspan
– Lord Peter Carrington
– Lord David Owen
– Percy Barnevik
– Pehr G. Gyllenhammar (frm Volvo)
– Ruotsin ent. pääministeri ja illuminatin puolelta salamurhattu Olof Palme
– Henry Kissinger
– Neville Chamberlain
– Saksan liittokansleri Helmut Kohl
– Peter Wallenberg – S-E Bank of Sweden (Committee of 300)
– Queen Elisabeth II – Queen of the Committee of 300

Bill Clinton – Bilderberger, Trilateral Commission, CFR

George Bush – Skull & Bones, CFR, Trilateral Commission, Committee of 300, Illuminati , Skull & Bones

Muita Illuminatin jäseniä:
John Jacob
Astor McGeorge
Bundy Andrew
Carnegie Walter
Freeman W. Averell
Ted Kennedy
John D. Rockefeller
Sr. David Rockefeller
Lee Teng-hui
Baron Guy de Rothschild
Hillary Clinton – (6° Grand Dame)
Albert Pike – (founder of Ku Klux Klan)
Sam & Edgar Bronfman Jr. – (Seagram Whiskey)

Suurimpana näytöksenä mitä illuminati on saanut aikaan oli 9.11.2001 päivän terrori-iskut. Ne suunniteltiin jo kuukausia ennen niiden tapahtumista ja varsinaisena toteuttajana ja ylimpänä organisaattorina toimi itse amerikan presidentti George W. Bush.

2. Ryhmä 1B: Rockefeller-suvun johtama New World Order (NWO). Tämä amerikkalainen ryhmä on neokonservatiivit / fundamentalistikristityt / republikaaninen oikeisto.

Tällä ryhmällä on juuret saksalaisissa natseissa ja niiden okkultistisissa uskomuksissa. Tästä huolimatta se skitsofreenisesti tuntee sympatiaa kristillisfundamentalisteja kohtaan. Syvemmällä tasolla se on Illuminatista erkaantunut ryhmä, joka on ominut heidän okkulttisen perspektiivinsä. NWO kutsuu itseään myös ”kuoleman veljeskunnaksi” johtuen historiallisesta yhteydestään Skull and Bones -salaseuraan.

Yalen yliopiston alueella on Skull and Bones -salaseuran temppeli. Useat vaikutusvaltaiset miehet ovat seuran jäseniä - esimerkiksi presidentit Bush nuorempi ja vanhempi. Kuvassa näkyy etualalla seuran logo. Bush vanhempi seisoo keskellä olevan kellon vasemmalla puolella heti ensimmäisenä.

Israelilla on vahva vaikutus tähän ryhmään johtuen pääsääntöisesti kiristyksestä ja muusta vastaavanlaisesta pakottamisesta. NWO on vastuussa 9/11-terrori-iskujen suunnittelusta ja kontrolloimisesta. Näin edistettiin poliittista agendaa, jonka tarkoitus oli luoda natsi-Saksan kaltainen fasistinen diktatuuri USA:han ja lopulta koko maailmaan.

NWO-ryhmä kontrolloi ja pitää hallussaan suurta määrää ET-teknologiaa, joka on kehitetty jäljittelemällä maahan syöksyneitä ufoja. Siten se on Illuminatia voimakkaampi ja kykeneväinen aiheuttamaan suurta tuhoa.

NWO halusi McCainista presidentin. Mikäli McCain olisi voittanut vaalit, olisi sota Irania vastaan jo todennäköisesti alkanut. NWO:n unelma on laajamittainen Lähi-idän konflikti, joka lopulta leviää kolmanneksi maailmansodaksi pelastaen talouden, vähentäen väkilukua ja siten heidän näkökulmastaan pelastaen lopulta maailman. Heille kolmas maailmasota merkitsee myös Raamatun lopun aikojen viimeistä taistelua, jonka toteutumista he haluavat avittaa.

Tällä hetkellä NWO-ryhmä katsoo epätoivoissaan, kuinka heidän otteensa vallasta vähenee päivä päivältä. Bushin hallinnon rikkeitä tulee ilmi kiihtyvällä tahdilla ja edesmenneen republikaanihallinnon päämäärät alkavat käydä selviksi suurelle yleisölle. Republikaaneja pitää pinnalla enää heidän omistuksessaan oleva media, jonka lippulaiva on propagandakanava Fox.

Temppeliritarien tunnus on punainen risti.

3. Ryhmä 2: Todelliset Temppeliritarit ja kuningas Daavidin sukulinjat. Ryhmä koostuu alkuperäisistä kuninkaallisista suvuista ja heidän jälkeläisistään, jotka syöstiin vallasta Illuminatin toimesta. Illuminati korvasi Euroopan kuninkaalliset omilla jälkeläisillään, sekä soluttautui myös temppeliritareihin ja otti järjestön hallintaansa.

Wilcock kertoo oppineensa omien sisäpiirin kontaktiensa kautta vasta lähi aikoina, että Illuminati ei kuitenkaan onnistunut kitkemään pois tätä ryhmää täydellisesti, vaan se onnistui vetäytymään maan alle ja säilyttämään traditionsa. On siis kahdenlaisia temppeliritareita – todelliset ja Illuminatin korvaamat. Salaisten ryhmien keskuudessa tämä ”ryhmä 2” tunnetaan ”valkohattuina” (White Hats) tai ”hyvinä tyyppeinä” (Good Guys).

Aikaisemmin ryhmä 2 niputti Illuminatin ja NWO-ryhmän yhdeksi ja samaksi valtakeskittymäksi, koska ne olivat yhteistyössä aina vuoteen 1996 saakka. Tuolloin Rothschild-suvun yksi kärkinimistä löytyi murhattuna, ja jäljet johtivat Rockefellereihin, jotka ilmeisesti kostivat teolla heihin 1970-luvulla kohdistuneen salamurhan. Tästä syystä ryhmä 2 luokittelee nykyisin Illuminatin ja NWO:n kahdeksi erilliseksi valtataistelua käyväksi sektioksi. Aikaisemmin NWO oli vain ”itärannikon eliitti” Illuminatin sisällä. J.P. Morgania ja Rockefellereita onkin yleensä pidetty vain Rothschildien hyväksi USA:ssa toimivina agentteina.

Ryhmä 2 ei kuitenkaan sekään ole puhdas pulmunen, vaan se on Illuminatia ja NWO-ryhmää vastaan taistellessaan turvautunut toisinaan yhtä likaisiin temppuihin kuin vastustajansa, jotta se ei tulisi itse tuhoutuneeksi. Wilcockin mukaan tämä ryhmä kuitenkin vaikuttaa ajavan ihmiskunnan etua eikä pienen eliitin, vaikka osa sen toiminta- ja lähestymistavoista ovat kyseenalaisia.

Ryhmä 2 pitää hallussaan kaikkein edistyneintä teknologiaa ja on kaikkein syvimmällä salaisissa projekteissa. Tämä johtuu siitä, että ryhmä on pystynyt säilyttämään perimätiedon koko olemassaolonsa ajan. Turvallisuuden takia vain järjestön huipulla olevat ovat tietoisia kaikista salaisuuksista. Atlantiksen ajoista lähtien heillä on ollut hallussaan tähtiporttiteknologiaa, ufo-tyyppisiä lentäviä aluksia ja muuta vastaavaa huipputeknologiaa.

hd1
Henry Deacon 

Fyysikko Henry Deacon on kertonut työskennelleensä kaikille edellä mainituille salaisille sektioille, ja ryhmä 2 ei hänen mukaansa ole koskaan yrittänyt painostaa häntä omaksumaan lucifeerista filosofiaa, hyväksymään kansanmurhaa tai muuta vastaavaa käännytystä. Hänelle myös kerrottiin, että ryhmä 2 on aina pitänyt hallussaan salaista teknologiaa.

Kaikista salaisista sektioista ryhmä 2 on myös kaikkein yhdenmukaisimmin pyrkinyt ufosalaisuuden paljastamiseen sillä tahdilla, jonka ihmiskunta pystyy sietämään. Yksi tapa totuttaa ihmiset vähitellen ajatukseen maan ulkopuolisesta älyllisestä elämästä ja kulissien takana käytävästä valtataistelusta ovat elokuvat ja tv-sarjat. Tällaisia elokuvia ovat muun muassa 2001, 2010, Eyes Wide Shut, Contact, ensimmäinen Tomb Raider, Taru sormusten herrasta -trilogia, The Last Mimzy, Narnia sekä koko Star Wars -sarja ja etenkin sen ensin valmistuneet osat. Stargate SG1-sarjan kaksi ensimmäistä kautta sisälsivät paljon sisäpiirin tietoa.

Kuvassa putin ja Dmitri Medvedev

4. Uusi kansainvälinen ryhmä – Venäjä ja Aasian salaseurat. Viime vuosina Aasian maat ovat pystyneet irtautumaan suurelta osin Illuminatin ja NWO:n otteesta. Venäjä on kokonaan vapaa, joten ei ihme, että länsimainen media mustamaalaa Putinia armottomasti. Vapaa ei tietenkään tarkoita samaa kuin virheetön tai rikkeetön. Myös Intia on voimatekijä tässä ryhmässä, sekä kasvava joukko Etelä-Amerikan maita.

Tämä ryhmä ei ole okkulttinen eikä sillä ole tiettyä spirituaalista filosofiaa. Se pyrkii tasapuolisempaan talousjärjestelmään. Sen voima perustuu taloudelliseen mahtiin, jonka se on saavuttanut hyvin nopeasti. Venäläiset ovat kehittäneet salassa edistyksellistä ”torsion field”-teknologiaa, ja on mahdollista, että he ovat tehneet yhteistyötä myös todellisten temppeliritarien eli ryhmän 2 kanssa. Joka tapauksessa yhteistyö viimeisen ryhmän, Lähi-idän, kanssa on selviö.

Order of Assassins

5. Lähi-idän ryhmä / Salamurhaajien järjestö (Order of Assassins). Lähi-idässä kulkee salainen traditiopolku, joka perustuu sufi-perinteeseen. Tällä ryhmällä ei ole hallussaan edistyksellistä teknologiaa, mutta se on säilyttänyt muinaiset maagiset traditiot.

Ryhmä 5 on myös historiallisesti kuuluisan ja pelottavan salamurhaajien järjestön takana. Sen suorittamat poliittiset salamurhat olivat niin tehokkaita, että muut ryhmät ottivat opit käyttöönsä. Tämä ryhmä on historian aikana ollut sekä ”hyvä” että ”paha”, ja lähimpänä maailmanvalloitusta se oli ottomaanien imperiumin aikana. Sektiolla on merkittävä rooli maailmantaloudessa johtuen öljyn kontrollista, joten NWO yritti vuoden 2008 öljyn hinnan laskemisella tuhota heidän poliittisen valtansa, mutta suunnitelma näyttää epäonnistuneen.

(c) http://yhdenlaki.wordpress.com (c) http://nwohavaintoja.blogspot.com

kommenttia
  1. Jarde kirjoitti:

    En haluaisi pilata nyt kenenkään villejä maailmoja mutta tuo Kolmio ja silmä, on kristinuskon symboli todella pitkältä ajalta. Kyseisellä symbolilla tarkoitetaan Jumalan kaiken näkevää silmää sekä kolmiolla jumalan = Pyhä kolminaisuutta ja kolmea ilmenemistä, Isä, Poika ja Pyhähenki, kaikki yhdestä Jumalasta.

    Esim mikkelin Tuomiokirkon alttaritaulussa on kuvattu ko. symbolilla Jeesuksen uusi tuleminen.

    • Lassi kirjoitti:

      Olet Jarde oikeassa. Egyptissä se oli Horuksen silmä ja Horuksen silmä symboloi sydämen jaloutta ja ylevämielisyyttä. Eli kyseessä on myönteinen symboli. Luulen kuitenkin, että okkultistitkin ovat ottaneet sen käyttönsä. Kaikki ei ole aina miltä näyttää, mutta uskon ettei asialla ole niin väliä. Alkuperäinen tarkoitus vienee voiton.🙂

  2. seppo kirjoitti:

    Harmittavasti maailman voimakkain ja vaikutusvaltaisin salaseura Jesuit Order unohtui listaltasi. Suosittelen tutustumaan siihen! Esim. tuo on ihan hyvä artikkeli: http://nokialainen.blogspot.fi/2011/01/jesuiitat-paavinvallan-salainen-armeija.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s